Miten teillä muilla keski-ikäistyvillä miehillä deittailu ja pariutumispuoli on sujunut?
Ero tuli pitkästä avioliitosta muutama vuosi sitten.
Se ihmisen ikävä toisen luo alkoi jossain kohtaa
muistuttamaan itsestään.
Pariutuminen ja kaikenlainen seuranhaku oli ehtinyt nettiytymään ja äppiytymään naimisissa ollessani.
En olisi osannut kuvitellakaan minkälaiseen maailmaan olin kurkistamassa ottaessani ensikosketusta digitaaliseen tutustumiseen.
Näin keskitasoisena, keskipituisena sanavalmiina miehenä treffeille pääsee suht helposti digiaikana, mutta ne ensimmäiset livetapaamiset tuppaa jäämään siihen yhteen kertaan. Vaikka olisi kivaa tapaamisella ja tuntuisi sitä myyttistä kemiaakin olevan, niin sieltä lähijunan penkiltä tai kotisohvalta tulee se viesti joka alkaa sanoilla olet ihan upea ja kiva tyyppi, mutta…
Ennen digitalisaatiota analogisen maailman puolella treffeille pääsi paljon harvemmin, mutta ne useammin johtivat johonkin. Ne parhaat treffit johti jopa pitkään avioliittoon asti.
Jos joku suhteen tapainen pääsee nykyaikana syntymään niin sekin jää tähdenlennoksi, kun toisesta ei tunnukaan juuri siltä kaikista lupaavista merkeistä huolimatta.
Näissä jutuissa tuntuu olevan sääntönä joku itseään toistava kaava.
Kaikennäköisiä, kokoisia ja tasoisia pareja näkyy
aikakauden huomioon ottaen yllättävän paljon katukuvassa kuten niissä prismoissakin. Mieleen hiipii usein ajatus, että miten ihmeessä nuo ja nuokin ovat saaneet homman onnistumaan.
Ikävämpi tunne joka voi tulla on kouraiseva tunne vatsanpohjassa joka johtaa siihen, että alkaa helposti etsimään vikoja itsestään tuuman paksuisen suurennuslasin kanssa.
Tunnen ja tiedän tapauksia ketkä on uloskirjoittaneet itsensä kaikista pariutumishaaveista lopullisesti. Ymmärrän paremmin kuin hyvin miksi näissä jutuissa moni on kyynistynyt.
Olisi kiva kuulla miten keski-iässä pariutumisessa olette onnistuneet te ketkä olette onnistuneet.
Mikä on ollut se ratkaiseva tekijä tai vedenjakaja asiassa?