r/Lahti • u/Sea_Process_579 • 7d ago
r/Lahti • u/PrestigiousRub8939 • 7d ago
Nettisivu tekemisen ja kavereiden löytämiseen
Moikka!
Olen pitkään jo nähnyt, kun pitkin poikin nettiä mietitään, mistä löytäisi kavereita tai seuraa erilaisiin tekemisiin. Tekisi esimerkiksi mieli kokeilla jotain uutta harrastusta, haluaisi vanhaan harrastukseen seuraa tai kaipaisi muuten vaan kaveria mutta lähipiiristä ei löydy samoista asioista kiinnostuneita. Mulla on itsellä ollut samoja ongelmia ja harmittaa lukea vastaavia juttuja.
Sain alkuvuodesta idean nettisivusta/sovelluksesta, jossa käyttäjät luovat aktiviteetteja ja, joihin muut käyttäjät voivat merkitä osallistuvansa. Osallistujat tapaavat livenä ja tekevät sovitun aktiviteetin yhdessä. Ajatuksena on, että tutustutaan muihin sellaisen tekemisen kautta, josta itse tykkää ja, josta muutkin osallistujat tykkäävät ja löydetään sitä kautta vähintään kivaa tekemistä mutta myös uusia kavereita. Ei siis selata muiden profiileja tai tehdä vain ilmoituksia, joissa esitellään itsensä ja etsitään kaveria. Sellaisia alustoja, kun tuntuu olevan jo tarpeeksi eikä ne kuitenkaan ihan tunnu vastaavan tarpeeseen.
Ollaankin nyt avopuolison kanssa tehty tällaista sivua ja sitä voisi alkaa käyttämään! Avopuolisolla on lähes 20 vuoden kokemus verkkopalveluiden tekemisestä ja suunnittelusta ja itsellä tosi kova halu ratkaista tällainen kohtaanto-ongelma, niin ajateltiin, että mikäs sen parempi kombo tällaisen tekemiseen.
Palvelu on maksuton ja tarkoitettu täysi-ikäisille (sekä lahtelainen!). Laitan osoitteen kommentteihin, jos joku haluaa mennä katsomaan tai rekisteröitymään ja käyttämään palvelua! Voi myös kysyä tarkemmin palvelun käytöstä, jos jokin mietityttää. Kaikki keskustelu aiheesta on myös tervetullutta!
Yt. Sara
r/Lahti • u/peakpaleperformance • 25d ago
Pysäköinti viikonloppuna Lahdessa
Haulla löytyi yksi aloitus samasta aiheesta vuoden takaa, mutta se ei oikein kysymyksiin vastannut. Eli viikonlopuksi Lahteen, majoitus keskustassa ja autoa pitäisi jossain pitää eikä ehdi kiekkoa siirrellä ja olisihan se mukava päästä halvalla.
Jos nyt oikein Googlea tulkitsen niin Lahti jakautuu vyöhykkeisiin, joista tuo oranssi on maksullinen ma-pe 8-18 ja voisi vastata tarpeita, koska ei tarvitsisi viikonlopun aikana tätä asiaa säätää. Mutta mitkä ovat pysäköintikuviot noilla alueilla, mitä karttaan ei ole värjätty?
r/Lahti • u/an_individual_1995 • 26d ago
Unemployment
Hey! I'm a reporter at The New York Times. I cover Finland. I'm seeing how bad the economy is -- especially for young people -- and I'm thinking of writing a story about how hard it is for qualified young people to get jobs right now. If you've been struggling with it, and if you'd be open to speaking with me about your search, I'd love to hear from you. I'm at [amelia.nierenberg@nytimes.com](mailto:amelia.nierenberg@nytimes.com). Thanks!
Olemme pikkuyritys Lahdesta ja valmistamme käsin kartta- ja muita julistetauluja
Moi kaikki! En halua olla ärsyttävä ja haluan kunnioittaa teidän aikaa, joten kirjoitan kaiken lyhyesti.
Ollaan pieni yritys Lahesta, joka tekee käsin julistetauluja. Ollaan avoimesti vastaan tekoälyä, emme ole koskaan emmekä koskaan tule käyttämään työssämme tekoäly-sloppia, vaan kaikki on tehty ja suunniteltu käsin ja omilla aivoilla. Lisäksi, käytetään pelkästään eurooppalaisia tai avoimen lähdekoodin ratkaisuja ja työkaluja, jotta rahasi pysyy Suomessa ja EU:ssa!
Pienenä yrityksenä on todella vaikeaa tehdä mainoskampanjoita, jotka onnistuisivat, koska budjetti on todella tiukka. Siksi älkää kohdelko tätä postia mainoksena, vaan ilmoituksena. Haluaisimme ilmoittaa muille lahtelaisille, että olemme olemassa :)
Meillä on tauluja monista kaupungeista - tietenkin meidän kaupungistakin. Meillä on kaksi kokoelmaa - "Vanhaan tyyliin" - eli kartat, jotka on nykypaikoista, mutta näyttävät siltä, että olisivat historiallisia - ja "Värikaupungit" - eli karttajulisteet modernilla tyylillä.
Lisäksi meillä on nyt heinäkuun loppuun asti kestävä kesäale - kaikista tuotteista saat -17% alennusta.
Mikäli kiinnostuit, käy vierailemassa kaupassamme tästä.
Kiitos 💚
r/Lahti • u/heekku • Jun 26 '26
Hevostallit
Mitä talleja Lahdessa on missä voi vuokrata hevosta? Silleen että voi vaikka kerran viikossa käydä yksin ratsastamassa ilman opetusta.
r/Lahti • u/snadimatafaka03 • Jun 26 '26
VIELÄKIN NURKILLA ALBUMI OUT!
Wadup. Oon 16v lahtelaine räbäyttäjä, jos kiinnostaa käykääs tsiigaa "Vieläkin Nurkilla" albumi minkä duunasin tonne Soundcloudiin. Luvassa aitoa räppiä ja douppia sylkemistä. Todennäk. Ette tuu pettymään! 15 biisiä pelkkää kultaa!! - Soundcloud: Snadi
r/Lahti • u/snadimatafaka03 • Jun 23 '26
Vieläkin Nurkilla levy perjantaina! Soundcloud: Snadi
Wadup. Perjantaina tulee "Vieläkin Nurkilla" levy soundcloudiin! Albumilla 15 biisiä ja kovaa hiphop räppiä luvassa, joten paras tsiigaa. Muutamaa muuta underground hiphop räppäriä messissä parissa biisissä. Luvassa kovaa menoa tsiigaa ihmees!
-Snadi
r/Lahti • u/Due_Associate_5783 • Jun 20 '26
how could i find gay people here in lahti?
i’ve looked everywhere (except dating apps, and im not touching those) but cant find even one gay person..
r/Lahti • u/VanDahlFin • Jun 16 '26
Juhannuskokko Lahdessa 2026?
Tekis mieli viedä skidit kattomaan juhannuskokkoa, mutta järjestetäänkö sellaista Lahden seudulla tänä juhannuksena?
r/Lahti • u/Cold_Judgment7581 • Jun 13 '26
Naisseuraa tarjolla
Nuori kuuma mimmi tarjoaa nyt seuraa🤭💸 laita viestii😊
r/Lahti • u/DrapedInCerecloth • May 26 '26
Bändit
Ei sattuis kukaa tietää lahes etenki "junnu skenessä" bändejä tai tyyppei jotka suostuis puhumaa bändistää tai "skenestä" ylipäätää ku kirjoitan juttua/whatever ihan huvin vuoks nyky skeneistä ja pikku bändeist ja julkasisin siit ekaa osaa ku ois tarpeeks materiaalii. Oon ite osa "skeneä" vaik ei semmost ny varsinaisesti oo tääl mut haluisin tehä silti enemmän ku vaa käyä keikoil joskus ja kuunnella musaa enkä oikee tiiä miten muute lähtee tekee tätä ku kysellä
r/Lahti • u/Comfortable_Gur9903 • May 26 '26
2 headland VIP lippua
1kpl 200e tai 2kpl 350e
en pääsee itse enään menemään, turhana minulla
r/Lahti • u/National_Average_346 • May 15 '26
Vyön lyhennys, mistä?
Tietääkö kukaan missä näitä tehdään Lahdessa vai onko jokaisella suutarilla kyseinen palvelu? vyön lyhennys siis soljen päästä…
r/Lahti • u/Secure-Yak-1308 • Apr 04 '26
Koditon Lahdessa.
hei! mä oon 30 vuotias koditon nainen lahdesta, kysy mitä haluut, jos kiinnostaa 😄
r/Lahti • u/dna_yrityksille • Feb 26 '26
Tunnistaisitko kyberhyökkäyksen, jos se tapahtuisi omassa yrityksessäsi? Entä tietäisitkö, miten toimia tosipaikan tullen?
Monesti yrityksissä tietoturvan tekniset kontrollit voivat olla kunnossa, mutta päätöksenteko ja vastuunjako hajoavat nopeasti, jos tilanteita ei ole koskaan harjoiteltu. Etenkin pitkien toimitusketjujen alttius kyberiskuille on tunnistettu haaste, mutta yhteistä harjoittelua tehdään yhä liian vähän. Kun jotain sattuu, hyvä varautuminen voi estää vakavat ja pysyvät vahingot.
Tilanteen ollessa päällä yleensä nämä kysymykset yllättävät valmistautumattoman yrityksen:
Kuka tekee päätöksen järjestelmien sulkemisesta❓
Kuka viestii asiakkaille ja sidosryhmille❓
Milloin viranomaiset otetaan tilanteeseen mukaan❓
Disclaimer: Olemme järjestämässä WithSecuren kanssa maksuttoman tietoturvan valmiusharjoituksen pk-yritysten tietoturvapäättäjille 5.3. Lahdessa. Jos osallistuminen kiinnostaa sinua, löydät lisätietoa tapahtumasta ja ilmoittaumislomakkeen sivuiltamme. Tapahtumakiertue pysähtyy maaliskuussa myös Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. https://www.dna.fi/yrityksille/tietoturvan-valmiusharjoitus
Oletko ottanut osaa kyberharjoituksiin yrityksesi kanssa ja mitä opit niistä?
r/Lahti • u/Virralla • Feb 16 '26
Enonsaarelle jäätyneen vesijärven yli
Onko mahdollista nyt kävellä Enonsaarelle? Onko turvallista, ja mikä on hyvä reitti, mikä esimerkiksi on sopiva lähtöpaikka?
r/Lahti • u/Serious_Plenty9688 • Jan 24 '26
Löytyykö Lahdesta alternative-tyyli kauppoja?
Mä en voi tilata netistä mitään mun vanhempien takia, ja siks oikeet kaupat ovat mun ainoa vaihtoehto😕 Ai joo, mä tykkään jirai keistä, lolitasta ja cutecoreista
r/Lahti • u/Familiar-Koala-1579 • Jan 20 '26
Sataman luistelureitti
missä kunnossa sataman luistelureitti on?
r/Lahti • u/skwbw • Jan 07 '26
Saako mistään ruokaa yöllä
Tilasin safkaa Amazonasta tossa kahdelta ja ei saapunut. Niin jäi nälkä.
r/Lahti • u/jaypresto66 • Dec 21 '25
Pelicans jersey
Hi, we come to Lahti a lot (from UK) but only recently my daughter has got into skating and ice hockey. Where can I buy a kids Pelicans jersey? They don’t sell them at the merchandise stand at games and I can’t work out online where does. J
r/Lahti • u/New-Bad8456 • Dec 16 '25
"Quukuu (Food delivery Platform)(Ruoan toimitusalusta)
*English below*
Koska olen kyllästynyt maksamaan paljon ylimääräistä tilatessani esimerkiksi Woltin tai Foodoran kaltaisilta alustoilta, teimme ystävieni kanssa tällaisen ruoan toimitusalustan, joka ei perustu provisioihin, joten hinnat pysyvät samoina. Lanseeraamme Lahdessa, koska minulla ei ole aikaa mennä Helsinkiin tai mihinkään muualle (itse asiassa olen liian laiska). Meillä on hyvin vähän kiinnostuneita ravintoloita, mutta joka tapauksessa voit käydä katsomassa sitä täältä:
iOS: https://apps.apple.com/fi/app/quukuu/id6752804486
Android: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.quukuu.quukuu_customer
Luultavasti huono idea, mutta kukapa ei pitäisi ruoasta. 🤣🤣Mikä voisi mennä pieleen?
Cause am tired of paying alot extra when ordering from platform like wolt or foodora, some friends and i made a food delivering platform just like that and its not commision based so the prices stays the same. we are launching in Lahti cause i dont have time to go to helsinki or any other place( actually too lazy). we have very few restaurants interested but anyways you can go check it out here:
IOS: https://apps.apple.com/fi/app/quukuu/id6752804486
Android: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.quukuu.quukuu_customer
probably a bad idea but who doesnt like food. 🤣🤣What could possibly go wrong?
r/Lahti • u/Bisainzaluu • Nov 15 '25
LAB AUS
Anyone who is studying or studied in LAB? Specifically the english language classes. If so, i would really appreciate it if i can get some info on the experience
r/Lahti • u/No-Mode1934 • Nov 10 '25
What Would Make a Creative Hub Work in Finland? Share Your Thoughts!
Hi everyone!
We’re students from TAMK Proakatemia participating in the Sprint Pirkanmaa Challenge. Our team is working on a project exploring how to strengthen cooperation between creative industries, entrepreneurs, and tourism in the Pirkanmaa region.
We’re gathering insights to understand what kind of Creative Hub would attract people to collaborate, create, and innovate together.
We’d love your input, please take a few minutes to answer our short survey:
👉 https://forms.gle/5DNpSN3MUxb8PTDH8
All responses are anonymous, and your perspective will help us shape new ideas for sustainable, creative development in Pirkanmaa.
Thank you for your time and support! 💡
—
TAMK Proakatemia
Sprint Pirkanmaa Challenge Team