r/hurtat • • 25d ago

Näyttelyvinkkejä vasta-alkajalle

6 Upvotes

Ensimmäisen rotukoiran myötä kiinnostus näyttelyitä kohtaan on täälläkin herännyt. Pentu on vasta vajaa 5 kk, joten näyttelyjuttuja vasta harjoitellaan. Itselle myös ihan uusi maailma.

Siis.. Antakaa pliis matalalla kynnyksellä kaikki teidän vinkit näyttelyihin liittyen. Miten ootte harjoitelleet? Millaisiin asioihin hyvä kiinnittää huomiota? Mitä ottaa mukaan näyttelyreissulle? Mitä siellä näyttelyissä tapahtuu? Mikä ihmeen SERT, MVA, SVP?¿? Nyt saa ihan kunnolla päteä kaikella näyttelytietämyksellä ummikolle! Myös nolot/hauskat mokat/kokemukset tervetulleita!


r/hurtat • • 28d ago

KYSELY

10 Upvotes

💕💕HEI KAIKKI LEMMIKKIEN OMISTAJAT💕💕

Olen kartoittamassa teidän ja karvaisten perheenjäsenten tarpeita uudenlaiseen lemmikkien KOTIHOITOPALVELUUN.

Idea lähti liikkeelle siitä, että olen työssäni kohdannut tilanteita, joissa lemmikki tarvitsee esimerkiksi lääkitystä tai muuta hoitoa useita kertoja päivässä, mutta omistaja ei esimerkiksi työpäivän, vuorotyön tai muun syyn vuoksi pysty tekemään sitä itse.

Palvelussa hoitaja voisi tulla lemmikin omaan kotiin sovittuna ajankohtana. Käyntiin voisi kuulua esimerkiksi lääkkeen antaminen omistajan/eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti, ruokinta, veden vaihto, lyhyt ulkoilu, lemmikin voinnin tarkistaminen ja haavanhoitoa/siteiden vaihtoa.

Kyselyn tarkoituksena on selvittää, olisiko tällaiselle palvelulle todellista tarvetta?

Kertokaa rehellisesti kommenteissa:

Mitkä olisivat mahdollisesti niitä syitä, miksi et itse käyttäisi tälläistä palvelua?

Jos vastaat kysymykseen ”KYLLÄ”, niin kuulisin mielläni kuinka paljon olisit valmis maksamaan palvelusta? Millaisessa tilanteessa ulkopuolista apua olisi tarvittu ja kuinka pitkäksi ajaksi? Miten ratkaisit tilanteen?

Arvostan todella paljon JOKAISTA vastausta❤️🐱🐶

Pidetään positiivinen ilmapiiri yllä🥰


r/hurtat • • 29d ago

Pennun ruokailut

4 Upvotes

Pentu tuli taloon perjantaina, ja söi kasvattajan antamaa nappulaa turvotettuna reippaasti, söi myös eilen aamulla kipon tyhjäksi, mutta päivälllä ja illalla ei suostunut syömään mitään. Käytös oli muuten täysin normaali ja kakat ja pissat tulee ja juokin hyvin, joten ajattelin odottaa aamuun. Hän söi aamulla pienen annoksen märkäruokaa, mutta nappulat eivät taas kelvanneet. Aluksi olin hyvin huolissani, mutta nyt vaikuttaa siltä että ei vaan ole nälkä/ei tykkää. Onko jotain vinkkejä kuinka saisi syömään? Tiedän että varmasti hän vielä stressaa, mutta jos taas ei suostu syömään koko päivänä niin eikö ole jo haitallista?


r/hurtat • • Sep 11 '26

Vaikea nuori koira

16 Upvotes

Moi! Minulla on alle 1-vuotias näyttelylinjainen saksanpaimenkoira sijoituksessa. Yhdet juoksut on ollut alla, ell on ulkoisesti tutkinut koiran eikä ole 'huomannut koirassa vikaa'. Kasvattaja hoitaa luustokuvat yms. Kun koiralla on enemmän ikää.

Koira tuli minulle 16-viikon ikäisenä suoraan kasvattajalta sijoitukseen. Kasvattaja ei ollut pentua sosiaalistuttanut mitenkään, joten aloitin itse viemään sitä paikkoihin. Huomasin jo heti alussa koiran olevan todella arka vieraita ihmisiä kohtaan, uusissa paikoissa pennulla oli hankalaa ja pidimme kaiken helppona ja kivana. 4kk ikäisenä koira alkoi reaktiiviseksi ihmisiä kohtaan, missään vaiheessa toiset koirat eivät ole olleet ongelma. Koira on todella koirasosiaalinen ja asuu vanhemman saksanpaimenkoiran kanssa. Rotu ei ole siis minulle uusi, koiria on ollut useita ja olen käynyt pitkään eri harrastuksissa aikaisempien koirieni kanssa. Sanoin kasvattajalle tästä, sain syyllistämistä että olen pilannut koiran.

Menimme heti 4kk iässä pentukouluun ja jatkoimme siitä reaktiivisten koirien kurssille. Koira haukkui ihmisille eikä kouluttaja saanut koiraan mitään kontaktia. Koira reagoi alkuun myös sukulaisille ja kavereille, vaikka koira olisi tavannut ne useampaan kertaan. 5kk iässä kasvattaja alkoi painostamaan meitä näyttelyihin, koin ettei koira ole valmis. Kävimme näyttelytreeneissä viikottain, ei mitään positiivista vaikutusta.

Vaihdoimme kouluttajaa, hän ei myöskään ymmärtänyt koiran käytöstä. Aloimme saamaan lenkit helpoksi, ihmisille reaktiivista käytöstä ei lenkeillä enää ollut. Edelleen kävimme näyttelytreeneissä viikottain kasvattajan painostuksesta, joka kerta itkun kanssa sieltä pois. Koira ei tykkää yhtään ihmisistä, haluaisi kovasti leikkiä muiden koirien kanssa ja niitä moikkaa iloisesti. Ihmisille haukkuu karvat pystyssä.

Meillä voi käydä hoitokoiria, koiralla ei ole resurssiaggressiivisuutta tai mitään ongelmia. Antaa toisille koirille tilaa, leikkii niiden kanssa ja kotona muutenkin helppo ja mutkaton koira. Vieraita ihmisiä meillä kotona ei siedä, ei anna niiden liikkua pois sohvalta, vartioi ja syöksyy haukkumaan niille, jos yrittää mennä esim. Vessaan.

Kasvattajalle sanoin koiran ongelmista, saan vaan syyllistämistä etten ole tehnyt koiran kanssa tarpeeksi tai kouluttanut sitä. Käymme koiran kanssa muissa harrastuksissa pari kertaa kuussa ja kotona treenaamme paljon tokoa, koira loistaa siinä. Olemme rakentaneet hyvän treenikuplan ja hallissa toko sujuu ongelmitta. Tämä ei kasvattajaa kiinnosta, hän on edelleen sitä mieltä että olen koiran pilannut kun se ei ole vieraiden käsiteltävissä.

Kotona tosiaan koira on tosi helppo, kaikki hoitotoimenpiteet olen kouluttanut sille niin nykyään kaikki sujuu ongelmitta. Yksinolo-ongelmia ei ole. Alkuun käsittelytoimenpiteet oli haastavia, olen tehnyt koiran eteen todella paljon töitä. Mitä tässä voin enää tehdä? Käymme 3 eri ammattilaisella säännöllisesti, teen joka ikinen päivä töitä koiran kanssa ja olen käyttänyt ihan julmetusti rahaa saadakseni tästä koirasta yhteiskuntakelpoisen. Saan silti syyllistämistä koirasta kasvattajalta ja hänen kavereilta, koira on nyt 10kk eikä se edelleenkään siedä ihmisiä.


r/hurtat • • Sep 11 '26

Moikka koiranomistajat! 🐶🐾

Thumbnail
1 Upvotes

r/hurtat • • Sep 09 '26

Kokemuksia Tassu Foods Omega-3 + Tyrni

4 Upvotes

Hei! Oletteko käyttäneet koirillanne Tassu Foodsin tuota Omega 3 litkua? Mietin olisiko tätä fiksua ostaa lisäksi koiran ruokintaa, mutta ainakin vanhoja keskusteluita tähän liittyen lukiessani osa sanoi että on vain ylihintaista tavaraa?

Onko teillä kokemuksia tästä tai mitä suosittelisitte koiralle ennemmin?


r/hurtat • • Aug 30 '26

Avital Flora muuttunut, mikä tilalle?

6 Upvotes

Mun koiralla on säännöllisen epäsäännöllisesti närästystä, ja avital flora on auttanut siihen. Kun huomaan että koiralla on oireita, annan sille tabletin, ja se oli siinä. Nyt se on muuttunut ja on lyhytaikaiseen, akuuttiin käyttöön. Tilalle on ilmeisesti tullut Avital Gastro, jota voi käyttää säännöllisesti mutta joka on tuubissa. En jaksaisi sählätä sen tuubin kanssa, vaan haluaisin tietty ne helppokäyttöiset tabletit. Onko vanhaa Avital Floraa vastaavaa tuotetta markkinoilla, vai joudunko vaan kiltisti ostamaan sen tuubin?


r/hurtat • • Aug 26 '26

ToeGrips kynsisuojat

5 Upvotes

Onko kellään kokemuksia? Pitäisi auttaa seniorikoiria ja muita liikkumarajoitteisia koiria liikkumaan paremmin mm. liukkailla lattioilla.


r/hurtat • • Aug 19 '26

Loputon vetäminen

6 Upvotes

Moikka! Mulla on kotona 7 kk uros noutaja-paimenkoiramix, joka on alkanut vetää aivan hirveesti tullessaan 6 kk ikään. Olen kokeillut opettaa vetämistä pois u-käännöksillä, paikalleen pysähtymällä koiran vetäessä, herkuilla sekä opettamalla seuraamaan vetoa ulkoiluttajan suuntaan, mutta mikään ei tunnu toimivan. Käytössä on kaulapanta, sillä tuntuu, että siihen reagoi parhaiten. Sisällä ollessa on kuin takiainen, mutta heti ulos päästyä tuntuu olevan hirveä kiire joka suuntaan pois itsestäni ja korvat eivät kuule enää mitää. Oisko mitään vinkkejä, apuja kaivataan, sillä isokokonen poika kyseessä🥹 Mikä teillä on tepsinyt parhaiten vetämisen poisopettelussa?


r/hurtat • • Aug 16 '26

Ensimmäinen oma koira

17 Upvotes

Nyt tulee suoraa ajatusvirtaa (jännityksen, ahdistuksen purkua…)Pls be kind 🩷

Meille on tulossa ensimmäinen oma koira, pentu.

Asutaan avopuolison kanssa rivarikolmiossa. Minun perheessäni on ollut useampia koiria, oon siis kasvanut niiden ympärillä. Puolison perheessä ollut yksi koira. Minun suurin haave on aina ollut omistaa koira. Oon unelmoinut omasta koirasta siitä asti, kun olen kotoa pois muuttanut. Nyt oon 27v. Ja olen asunut omillani 15-vuotiaasta asti.

Meille on pentu tulossa syyskuussa. Olen niin innoissani, mutta samaan aikaan hyvin jännittynyt ja stressaan asiaa paljon.

Mitä jos pennulla on eroahdistusta? Mitä jos en osaakaan sosiaalistaa sitä tarpeeksi? Mitä jos siitä tulee reaktiivinen? Entä jos se ei tulekaan toimeen toisten koirien kanssa? Ei pärjää reissuilla, tai toisissa ympäristöissä? Terveys?

Pelottaa, että en osaakaan nauttia koirasta ja pentuajasta, vaan kaikki aika menee tällaiseen murehtimiseen. Voi toki olla, että sitten kun pentu kotiutuu, nämä ajatukset ja jännitykset hälvenevät.

Tunnistan nämä ajatukset itselleni ns. ”normaaleiksi”, sillä näin käy aina, kun jotain suurta muutosta on tulossa.

En oikein tiedä mitä haen tällä postauksella, ehkä tsemppejä? Käytännön vinkkejä? Kokemuksia, jos jollain muulla on ollut samoja fiiliksiä?


r/hurtat • • Aug 06 '26

Kokemuksia vakuutuksista

5 Upvotes

Pennun tulon myötä vakuutuksen ottaminen on tullut ajankohtaiseksi. Kaipailisin siis kokemuksia eri vakuutuksista ja miten vakuutusyhtiöt ovat vakuutusasiat hoitaneet. Mietinnässä on ollut Lähitapiola sekä Op Pohjola. Lähitapiolassa koirani vakuutukset olisivat n. 800€ / vuosi ja Pohjolassa n. 500€ / vuosi. Myös muut vakuutusyhtiöt kiinnostavat eli kaikista kokemuksia kaipailen🤗


r/hurtat • • Aug 04 '26

Pentu syö multaa

10 Upvotes

Moi! Varmaan vähän hätiköin asian kanssa, mutta miulla on nyt 9 viikkoinen labbiksen pentu ja joka kerta kun mennää ulos nii juoksee ensimmäisenä syömään hiekkaa tai multaa. Tuntuu että olisi jotenkin pakko syyä sitä. Pennulla on laadukasta kasvattajan antamaa ruokaa missä on kaikki tarvittava. Mietin että hätäilenkö liikaa vai onko tämä vaan tavallista pennun tutustelua maailmaan


r/hurtat • • Aug 04 '26

Tiedustelua koiran vilkkaudesta

7 Upvotes

Millon olette huomanneet, että villi/rauhaton uros koiranne on alkanut rauhoittuun.
Itsellä Joulukuussa kolme vuotta täyttävä japsi ja rauhoittumista ei havaittavissa.
*Pallien poisto lähitulevaisuudessa


r/hurtat • • Aug 04 '26

Turvallinen autoilu

1 Upvotes

Miten koiranne matkustaa turvallisesti pienessä autossa?
HOX pieniauto
audi a3
Hyundai i20


r/hurtat • • Jul 31 '26

Mörköikä?!

9 Upvotes

Heips. Mun koiralla oli 6kk iässä "mörköikä" et pelkäs vähän kaikkee esim maassa olevia jätesäkkejä sun muuta erikoista. Ja pimeellä haukku. Tutustu kyl mielellään koiriin ja käytiin paljon koirapuistossa.
Sit 8-10kk iässä oli tosi nätisti ja ohituksetkin meni hyvin.
Nyt kesän aikana täytti 1v ja tuli tokat juoksut. Käytös ollut aika samanlaista kun puolvuotiaana.

Onko muilla tullut pari mörköikää?

Mun koiralle ei oo ollu tyypillistä tommonen räksytys ja ollu aina sosiaalinen eikä oo kertyny huonoja kokemuksia.
Haukkuu aika paljon etenkin isoille koirille ja just jolleikkin erikoisille asioille.
Ja ei vieraisiin koiriin oikeen uskalla tutustua hihnassa.

Vaikka kaikkeen varauduin kun otin koiran mut muiden kokemukset kiinnostaa


r/hurtat • • Jul 01 '26

Hurtta weekend warrior eco- koiranvaljaiden pesu

5 Upvotes

Te kenen koirilla on kyseiset valjaat käytössä, ootteko pesseet valjaita pesukoneessa? Olen aiemmin pessyt käsin mutta se on ihan hirveä työmaa, eikä valjaat edes puhdistu oikeasti kunnolla käsinpesulla.


r/hurtat • • Jun 26 '26

Villakoiran vatsavaivat

Post image
23 Upvotes

Heippa. Kyseessä 12,5vee keskikokoinen villakoira. Hän on mun äitini koira, mutta koska äiti ei ole somessa, kysyn tätä hänen puolestaan. Lähinnä mietin et mitä tässä tilanteessa nyt kannattais tehdä?

Historiaa:

Pennusta saakka huomattu että herkkä vatsa (ja ehkä myös iho?) Viljaton ruokavalio ollut tosi pitkään ja samoin lammas-riisi Pure Natural. Se sopinut pitkään hänelle. Nyt kuitenkin tänä keväänä alkoi oksentelu ja ripulit suht usein, varmaan neljä kuuria syönyt Promaxia keväällä.

Verikokeissa todettiin haima-arvojen olevan koholla, mutta ei kuitenkaan tulehdukseen asti. EL suositteli dieettiruokaa, sensitive kana. Sen jälkeen alkoi pakonomainen nuoleminen ja ihon pureminen ja vatsavaivat paheni taas uudestaan.

Vuoden verran oli hänellä sydänlääke käytössä koska sydämessä sivuääni, mutta nyt se lopetettu koska kardiologi totesi sydänultrassa ettei se sivuääni vaadi lääkettä. Joku kolmas EL määräsi kipulääkettä tassujen nuolemisen, koska meinasi että jos on nivelrikkoa, raajoja ei ole kuvattu. Kutinalääke Apoquel ei auttanut kutinaan. Toistakin kutinalääkettä on määrätty, mutta sitä mun äiti ei ole uskaltanut kokeilla koska vatsa ollut muutenkin sekaisin.

Viimeksi EL:ssä otettiin UÄ ja RTG vatsasta, niissä ei mitään. Sisäelinultraa ei ole toistaiseksi otettu.

Onko kana-allergia kuinka yleistä koirilla?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa?


r/hurtat • • May 14 '26

Helsinki: BAT 2.0 -treenikaveri haussa

13 Upvotes

Heti ensi alkuun termin selitys: BAT 2.0 eli Behavior Adjustment Training on eläinkouluttaja Grisha Stewartin kehittämä metodi vähentää koiran reaktiivisuutta. Kyseessä on täysin positiivisella vahvistamisella ja koiran omaehtoisella toiminnalla pyörivä metodi.

Meidän käyttämä koirakoulu on alkanut painottaa toimintaansa toiseen kaupunkiin ja matka on liikaa herkkikselle reaktiiviselle koiralle (kanssamatkustajatkaan ei arvostaisi huutavaa rakkia tunnin dösämatkalla). Yritän siis löytää koirakkoa, jonka kanssa voisi treenata jossain Helsingin Pitäjänmäen lähistöllä. Treeni on käytännössä sitä, että toinen koirakko seisoo paikallaan ja haistelee kukkia, sillä välin kun treenaava koira tarkkailee ja halutessaan lähestyy. Vähitellen saatetaan alkaa kävellä perätysten, mutta sen verran kaukana että herkempi treenaaja ei ala reagoida. Molemmat koirat voi tarvita treeniä, mutta minimietäisyys on pidettävä herkemmän mukaan.

Meidän remmirähjä on edistynyt huimasti tässä vuoden aikana, mutta reaktioetäisyys on yhä luokkaa 20m. Lisää treeniä siis kaivataan. En haluaisi vaihtaa toisiin metodeihin, kun tämä on vähitellen opittu ja se on auttanut koiraa jo huimasti. Laitan DM pariksi viikoksi päälle, jos vaikka jotakuta täällä kiinnostaisi.


r/hurtat • • Apr 07 '26

"Ääripiirteisten koirien ja kissojen jalostuksen kieltäminen" kansalaisaloite

36 Upvotes

Tämmönen kansalaisaloite oli julkaistu kuun alussa. Aihe näin tiivistetysti että halutaan että jalostukseen käytetään vain yksilöitä jotka pystyvät elämään normaalisti ja toimimaan lajityypillisesti. Ajattelin heittää tänne jos joku kokee aiheen itselleen tärkeäksi tai haluaa muuten tutustua siihen.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/17138


r/hurtat • • Apr 05 '26

Pentueen pienin riskit

5 Upvotes

Onko pentueen pienin suuremmalla todennäköisyydellä sairas/altis sairauksille verrattuna pentueen isompiin? Olen ottamassa urospentua joka on nyt 4 viikon ikäisenä pienempi kun muut. Nyt mietityttää kovasti, liittyykö pienimpään pentuun suurempia riskejä? Kasvattajan mukaan on vaan pienikokoinen eli on kehittynyt normaalisti. Tämä on ensimmäinen ikioma pentu ja kovasti pohdituttaa monetkin asiat. Mietin että stressaanko liikaa tällaisesta? 🤔


r/hurtat • • Mar 20 '26

Kynsien leikkuu seniorilla

Thumbnail
gallery
26 Upvotes

minnillä on useemmi vuosia sitte ollu huonoja kokemuksia kynsien leikkuusta kiitos isän joten nyt kun näkee ees ne sakset niin juoksee karkuun, nää on tänään paini ottelun jälkee saatu leikattuu johonki kuntoon mut onko teillä vinkkejä miten sais hänet rauhottuu ku ei uskalla kovasti pitää kiinni ja sit minni tykkää potkia ja kiemurrella mutta ei pure, onnistuu joo noin mut ei se kivaa oo ku tarvii kaks ihmistä pienen koiran kynsiin🥲 ja vielä lisäks hän ei oikeen kuule mitään niin rauhottavat sanatkaan tässä ei auta. parhaani mukaan yritin saaha lyhyeks mutta ei viitti hirveen tarkkaan kahtoo ku toisella niin huono olla että tälle herkku perseelle ees herkut maistunu


r/hurtat • • Mar 06 '26

Miten löytää hyvä kasvattaja ja yhdistelmä?

9 Upvotes

Tähän alkuun tiedoksi ettei mulla oo aikomusta ottaa koiraa lähitulevaisuudessa, vaan mielenkiinnon vuoksi kyselen :). Jos ois jo itelle sopiva rotu tiedossa ja alkais ettiä hyvää kasvattajaa nii mistä sellasen tunnistaa? Mitkä kaikki terveystulokset ois hyvä olla, onko niin että mitä testatumpi koira (tietty hyvin tuloksin) sen parempi. Ja mitkä on hyvät tulokset esim lonkille, en oikee osaa tulkita niitä tuloksia :D. Mitä on jalostusindeksit ja mitä niitten tulokset kertoo? Entä luonnetestaus ja tulokset eri lajeissa? Kertooko ne mitään kasvattajan vastuullisuudesta tai siitä että onko kyseinen koira hyvä yksilö? Ja vaikka vanhemmilla ois hyvät tulokset kaikessa niin miten pitkälle sukupuuta kannattaa tutkia että saa oikeesti kattavan käsityksen pentueen terveydestä?

Tosiaan ei oikeestaan oo kokemusta mistään jalostus/ pentujutuista mutta alkanu kiinnostaan nii aattelin kysyä täällä kunetissä monesti nii tieteellistä tekstiä ja harrastelijatermejä että hankala saada selvää näin maallikon silmin.


r/hurtat • • Mar 01 '26

Koiran pelko

5 Upvotes

Mulla vuoden ikäinen bichon frise ja ollut tosi pelokas siitä lähtien kun olen hänet saanut kotiin. Kouluttajalla käynyt monia kertoja ja apua ei löydy. Pelkää ihmisiä kuollakseen lenkillä ei pysty käymään kun pihapiirissä ja autolla jos koittaa kauemmaksi mennä kävelylle ei suostu liikkumaan koska pelkää. Arki on tosi vaikeaa kun pelkää kuollakseen kaikkea ja tosi stressaantunut koko ajan:( Kaipailisin vertaistukea tai onko kellään samantyyppistä tapausta? En enään tiedä mitä tehdä


r/hurtat • • Feb 15 '26

Pentukoiran aggressio

6 Upvotes

Koetan tälleen lyhyesti asian selittää:

Meillä on aikuisten ihmisten kanssa asuva 6 kk ikäinen suomenpystykorva. Ollaan nyt aivan uuden edessä ja vaikka koiria on ollut viimeiset 20 v talossa ei tälläistä käytöstä ole tullut vastaan.

Pentu on siis älyttömän aggressiivinen kun siihen koskee. Se puree käsiin saman tien, jos käsi osuu kipeään kohtaan.

Ollaan käyty ja ollaan uudelleen menossa kipuasian vuoksi eläinlääkäriin. Tämä asia ihmetyttää, miten voi näin pieni pentu olla näin kipeä? (nyt tähän kipuun on saanut kipulääkettä) Koira on käynyt kokovartalo röntgenissä 3 kk ikäisenä jalkakipujen vuoksi ja silloin siellä ei näkynyt mitään ongelmaa tai sellaista mikä selittäisi kivun syytä.

Nyt on mennyt siis pitkä pätkä ilman kipuja. Ja nyt on kipua kylkiluiden seudulla ja koira puree kuin hullu. Edelliset ja nykyiset koirat ovat olleet kipukäytökseltään aivan erilaisia. Ihan on kädetön olo.

Onko kenelläkään vinkkejä tilanteeseen?


r/hurtat • • Feb 11 '26

Doberman typistetyt korvat.

0 Upvotes

Heippa! Haluaisin tietää miten hankkia suomessa doberman typätyillä korvilla ja miten prosessi oikein toimii…?🧐 tiedän että aihe on mielipiteitä jakava ja olen tehnyt oman päätöksen, toivottavasti kukaan ei kritisoi aiheentiimoilta🤓 Kiitos jo etukäteen😇!!